Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Ajankohtaista » Maailmantilanne haastaa myös kosmetiikka- ja hygieniatuotevalmistajia

Maailmantilanne haastaa myös kosmetiikka- ja hygieniatuotevalmistajia

Etusivu » Ajankohtaista » Maailmantilanne haastaa myös kosmetiikka- ja hygieniatuotevalmistajia

Vallitseva maailmantilanne aiheuttaa monia haasteita muiden toimialojen tapaan myös kosmetiikka- ja hygieniateollisuudelle. Tilanne näkyy erityisesti raaka-aineiden saatavuudessa.

Kuten tiedämme, energian hinta on noussut merkittävästi. Tämä luo epävarmuutta markkinoille ja vaikuttaa suoraan muun muassa tuotannon kustannustason nousuun. Polttoaineiden hinnan nousu vaikuttaa logistiikkakustannuksiin.

Tilanne vaikuttaa myös materiaalivirtoihin. Esimerkiksi toimitusketjut voivat pidentyä ja monien raaka-aineiden saatavuus on heikentynyt. Samaa raaka-ainetta voidaan joutua hankkimaan eri toimittajilta, koska saatavuushaasteen lisäksi raaka-ainevalmistajat voivat rajoittaa kertaostomääriä. Raaka-ainesaatavuushaasteet voi aiheuttaa jopa paikoittaisia katkoja tuotantoon ja näkyä lopputuotteiden saatavuudessa.

Joistakin raaka-aineista oli pulaa jo koronapandemian aikana ja niitä on jouduttu osittain korvaamaan muilla raaka-aineilla – tilanne jatkuu ja koskettaa pandemia-aikaa laajemmin eri raaka-aineita. Raaka-ainepula voi johtaa tuotteiden koostumusmuutoksiin, mikä aiheuttaa yllättäviä pakkausmerkintämuutoksia ja luo omat haasteensa tuotantoon. Myös pakkausmateriaalien saatavuudessa voi olla puutteita.

Markkinatilanne vaikuttaa jollakin aikavälillä luonnollisesti myös lopputuotteisiin.

Kosmetiikka- ja hygieniateollisuus

Kosmetiikka- ja hygienia-alan tuotteisiin kuuluvat sekä kuluttajille että ammattikäyttöön tarkoitetut kosmetiikka- ja henkilökohtaisen hygienian tuotteet sekä tekstiilien ja pintojen pesu-, puhdistus- ja hoitoaineet. Kosmetiikka- ja hygieniateollisuus ry:n jäsenyritysten myynti Suomessa oli 503 miljoonaa euroa (nettolaskutushinta asiakkaalle). Alan tuotteilla on merkitys puhtauteen ja viihtyvyyteen ja mm. ammattipuhtaus- ja -hygienia-alan tuotteilla mahdollistetaan riittävä hygieniataso yhteiskunnassa ja sen kriittisissä toiminnoissa.