Etusivu » Vastuullisuus » Kosmetiikka » Kosmetiikan pakkaukset

Pakkauksen tärkein tehtävä on suojata tuotetta

Kosmetiikkapakkauksen tärkein tehtävä on suojata tuotetta ympäristöltä eli säilyttää tuote mahdollisimman pitkään käyttökelpoisena. Lisäksi pakkauksen tehtävä on suojata tuotetta mahdollisimman hyvin tuotteen kuljetuksessa, kaupassa sekä myös, kun tuotetta käytetään kotona.

Pakkausten ympäristöasiat eivät ole yksiselitteisiä, eikä materiaaleja voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Se että tuote säilyy, on kokonaiskuvassa merkittävä asia ja yritykset valitsevat aina kuhunkin tuotteeseen sopivimman pakkauksen. Esimerkiksi jos tuotteen säilyvyys edellyttää lasipulloa, se voi olla parempi ratkaisu ympäristön kannalta kuin muovipakkaus. Kuhunkin tuotteeseen sopiva ja toimiva pakkaus vähentää hävikkiä!

Ympäristöasiat ovat tärkeitä yrityksille ja yritykset tekevät paljon töitä myös pakkausmateriaalien kanssa. Euroopan kestävän kasvun ohjelma Green Deal asettaa tavoitteita myös pakkauksille ja niiden kierrätykselle. Myös kosmetiikkateollisuus työskentelee aktiivisesti näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Jo nyt on tehty paljon, esimerkiksi ylipakkaamista on jo vähennetty – ylipakkaamisesta luopuminen tuo myös kustannussäästöä yrityksille. Lisäksi kierrätysmuovin osuutta lisätään koko ajan ja etsitään vaihtoehtoisia materiaaleja esimerkiksi muoville pitäen kuitenkin mielessä, että pakkausten tulee ensisijaisesti olla turvallisia kosmetiikkakäytössä. Pakkauksen pitää olla sellainen, että se suojaa tuotetta ja siitä ei itsestään koidu haittaa tuotteelle, ts. pakkauksesta ei saa liueta tuotteeseen mitään. Uusia, entistä kestävämpiä pakkausinnovaatioita tulee koko ajan markkinoille, mikä edesauttaa myös uusiin materiaaleihin siirtymistä.

Ympäristösyistä on tärkeää, että syntyy mahdollisimman vähän jätettä. Kuluttaja voi myös tehdä osansa lajittelemalla kosmetiikkapakkaukset, koska kaikki mahdollinen lajittelu on tärkeää. Ensisijainen ohje kuluttajille on, että tuotteet kannattaa aina pyrkiä käyttämään loppuun, koska tyhjät pakkaukset on aina helpompi lajitella. Lajitteluohjeita löydä sivulta Lajittele pakkaukset.

Kaikkien mahdollisten pakkausten lajittelu keräykseen on tärkeää. Opettele lajittelemaan myös kosmetiikkapakkaukset!

Mikäli kosmetiikkateollisuuden toimet vastuullisuudesta ja pakkauksista kiinnostavat, kannattaa kurkata Cosmetics Europen sivuille Green in Action. Myös alan yritysten sivuilla kannattaa käydä!