Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Satu Vanhanen

Töissä

…toimin yhdistyksemme assistenttina. Tehtävänkuvaani on monipuolinen ja se sisältää esimerkiksi jäsenyyteen liittyviä palveluita, jäsenrekisterin ylläpitoa, laskutusta sekä nettisivujemme ja extranetin ylläpitoa. Työssäni nautin erityisesti, kun saan viedä eteenpäin yhdistyksemme toimintaa ja hallinnoida erilaisia projekteja. Myös asiakaspalvelu on sydäntäni lähellä.

Vapaa-ajalla

……tykkään liikkua luonnossa ja viettää aikaa läheisteni kanssa. Pimeään vuodenaikaan tulee myös paljon kotoiltua ja silloin katselen erityisesti pohjoismaisia rikossarjoja. Talveni kohokohtiin kuuluvat perheeni kanssa tehdyt yhteiset laskettelureissut.

Tätä et tiennyt minusta

….. olen myös kiinnostunut sisustamisesta. Koronavuonna innostuin maalaamaan oikein urakalla kotini seiniä, sekä kunnostamaan mm. ison vanhan Lundian kirjahyllyn. Kun innostun jostain, heittäydyn siihen täysillä ja Lundian hyllyprojektiini ilmestyykin nyt jatkuvasti uusia osia. Myös asuntoni seinät ovat vaihtaneet väriä jo kahdesti.