Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Eeva-Mari Karine

Töissä


Työssäni suurin osa ajasta kuluu kosmetiikkalainsäädäntöön liittyvien asioiden parissa: seuraan lainsäädännön kehittymistä aktiivisesti sekä osallistun sitä koskeviin sidosryhmäkeskusteluihin ja pidän jäsenyritykset ajan tasalla. Tunnen kosmetiikkalainsäädännön hyvin, koska olin mukana alalla jo nykyisen lainsäädännön valmistelun aikoihin. Olen myös laajentanut osaamistani suorittamalla Brysselin vapaan yliopiston kosmetiikan turvallisuusarviointi- ja dermatocosmetics -kurssit. Hoidettavien asioiden lista ei toki rajoitu kosmetiikkalainsäädäntöön. Green Deal ja sieltä alaan vaikuttavat osa-alueet sekä pesuainelainsäädäntö tuovat lisähaasteita päiviini.

Luvut ovat erityinen mielenkiinnonkohteeni ja tehtäviini kuuluukin ilokseni kosmetiikka- ja hygieniamarkkinoiden seuraaminen. Yhdistyksen viestintä kuuluu myös tontilleni.

Vapaa-ajalla

Vapaa-aikaani kuvaa hyvin sanonta ”vierivä kivi ei sammaloidu”. Urheilu on intohimoni ja paras tunne on, kun olet antanut kaikkesi urheillessasi. Minulta sujuu moni laji, mutta aktiivisesti harrastan juoksua ja uintia. Lisäksi vuodenajan mukaan hiihto, pyöräily ja futis ovat osa aktiivista arkea. Vastapainona urheilulle toimii lukeminen.

Tätä et tiennyt minusta

Korona-ajan lisäämä vapaa-aika sai poropeukalon tarttumaan puikkoihin ja tänä päivänä villasukkapari saattaa valmistua parissa illassa, vaikka kokemusta – tuskailua – neulomisesta oli vain 90-luvun alusta yläastevuosilta. Aiemman perusteella kukaan ei meinaa uskoa, että osaan: YouTube on pelastajani.