Kosmetiikkateollisuus tukee EU:n kosmetiikka-asetuksen mukaista eläinkoekieltoa

Kosmetiikka- ja hygieniateollisuus ry (info a kosmetiikkajahygienia.fi), 30.9.2021

EU:ssa kosmetiikan eläinkoekiellot tulivat täydelliseksi vuonna 2013, valmiiden tuotteiden testaaminen on ollut kiellettyä jo vuodesta 2005. Keskustelu eläinkokeista on aktivoitunut Euroopassa eri lainsäädäntöjen rajapintojen aiheuttamien haasteiden vuoksi. Kosmetiikkateollisuus tukee täysin EU:n kosmetiikka-asetuksen mukaista eläinkoekieltoa.

Kosmetiikkateollisuus on ollut jo yli 30 vuotta edelläkävijä eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien kehittämisessä. Ala on investoinut merkittävästi menetelmien kehittämiseen ja on sitoutunut jatkamaan tätä työtä. Alan eurooppalainen kattojärjestö Cosmetics Europe tekee parhaillaan yhteistyötä Personal Care Products Councilin (USA) ja muiden kansainvälisten alan järjestöjen sekä heidän sidosryhmiensä ja jäsenyritystensä kanssa uuden maailmanlaajuisen kosmetiikan tiedeohjelman kehittämiseksi. Ohjelman tavoitteena on edistää eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien hyväksymistä kosmetiikan lisäksi muissa säätelyissä.

Euroopan kosmetiikkateollisuus uskoo, että ainoa tie eteenpäin EU:lle on keskittyä eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien kehittämiseen ja huolehtia, että vaihtoehtoiset menetelmät hyväksytään kaikessa lainsäädännössä. Työn edistämiseksi tarvitaan tieteellistä vuoropuhelua eri tahojen kesken.



Takaisin